Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto päätyy odottamattomasti rikollisten tulilinjalle. Hänen toimittajaystävänsä Eero Räsänen on hairahtunut uhkapeleihin ja velkaantunut pahasti. Moottoripyöräjengi MC Anthrax tulee perimään saataviaan, ja Aalto joutuu pelastamaan Räsäsen perheen väkivaltaiselta yhteenotolta.
Räsänen itse on kadonnut maan alle. Myös puolituttu rikospoliisi Palojärvi on hävinnyt kesken tutkimustensa – ja löytynyt myöhemmin henkirikoksen uhrina.
Ari Aallosta alkaa tuntua, että hän on ajautunut keskelle rajua peliä. Samanaikaisesti parisuhteen näyttämöllä on tuulista ja työsuunnitelmat romuttuvat. Kujakissan tie vie yhä syvemmälle, kaupungin katujen varjoisille puolille.
Kun kaverukset Ari Aalto ja Eero Räsänen viimein kohtaavat, he huomaavat olevansa kaulaansa myöten mukana vyyhdissä, jonka takana on iso kansainvälinen tekijä. Liiga hankkii voittonsa järjestäytyneestä ympäristörikollisuudesta. Kamppailun tuoksinassa Ari Aalto saa huomata, että apua saattaa löytyä yllättävältä taholta.
Matti Laine on kirjoittanut jälleen rennon ja vauhdikkaan jännärin. Lennokas sanailu ja mehevät henkilökuvat riemastuttavat, yllättävät käänteet eivät päästä lukijaa otteestaan.